Ihanaa, perjantai! Orientaatiokurssi on nyt ohi huomista Kölnin excua lukuunottamatta. Pitäisi alkaa suunnittelemaan luentojärjestystä, ei vielä mitään aavistusta kursseista. Nyt iloitsen pienistä asioista - kaapistani löytyy ruokaa, ja se on suuri voitto. Nyt jatkaakseni kommenttisarjaani, muutama sana etelä-eurooppalaisista ystävistämme.

Turkkilaisista

Kaikkihan tietävät, että turkkilaiset ovat karvaisia ja paistavat pitsaa ja keebabia. No, täällä vaihtareina/naapureinani on kaksi turkkilaista tyttöä, jotka ovat muuttaneet täysin käsitykseni kyseisestä kansasta. En ole koskaan tavannut moista vieraanvaraisuutta! He kysyvät joka ilta, että onhan minulla varmasti ruokaa ja jos ei ole, niin heiltä löytyy. Tänä aamuna he halusivat tarjota aamupalaa, joka oli varsin hyvää. Mascarpone-juusto leivänpäällä hillon kera (jälkkäriksi). Nam. He myös kertoivat, että väki, joka lähtee Turkista muualle Eurooppaan töihin on usein kouluttamatonta "alempaa luokkaa". Sen takia turkkilaisyhteisöt muissa maissa ovat mitä ovat. He eivät ymmärrä paikallisten turkkilaisten käytöstä lainkaan.

Döner on kyllä hyvää.

Viikko etenee

Saksalainen byrokratia

No, sitten päätin suorittaa ilmoittautumisen (Immatrikulation) yliopistolle. Kuulostaa helpolta näin WebOodiin tottuneelle. Onneksi olin kuullut pääkohdat ilmoittautumisesta jo Matilta ja Kiialta (jotka ovat siis myös kauppiksesta ja saapuneet tänne viikko sitten). Ilmoittautuminen oli sinänsä ajatuksena yksinkertainen prosessi, mutta todellisuus muodostui hieman toiseksi.

Sain kuin sainkin siis kaikki paperit keräiltyä tiistaina ilmoittautumista varten ja keskiviikkona pääsin suorittamaan tämän suuren ja vaativan operaation. Pelkästään paikkojen etsiminen ja joka konttorista leiman hakeminen tiistaina kesti kolme tuntia, joten itse Immatrikulation herätti suurta pelkoa.

Onneksi kuitenkin kv-toimisto piti meistä hyvää huolta, ja kiva ranskalainen täti vei meidät suoraan jonon ohi. Nyt sain siis opiskelijakortin ja sen saatuani voin avata pankkilin, saan ilmaisen joukkoliikenteen ja pestyä pyykkiä. Ja kaikkein tärkeintä, salasanan nettiä varten. Kultainen sääntö tänne joskus saapuville: pidä kaikki laput, joissa on jonkun allekirjoitus mukanasi. Ihan kaikki kirjeet.

Kaikkeen tähän säätämiseen aikaa meni yhteensä yli seitsemän tuntia. Kolmena päivänä.

Muut vaihtarit

Ihmiset täällä ovat todella mukavia. Olo on tosin tuntunut jonkin verran tyhmältä puhuessa saksaenglantia. Osa nimittäin puhuu ainoastaan äidinkieltään ja saksaa, osa taas saksaa ja englantia ja osa, kuten allekirjoittanut, vähän saksaa ja paljon paremmin englantia. Orientaatiokurssille osallistuu pieni, noin 15 vaihtarin porukka. Mukana on muutama turkkilainen, hollantilainen, pari puolalaista, italialainen, ranskalainen, kaksi englantilaista ja me kolme suomesta. Ja yksi ei niin mukava, hieman vanhempi venäläinen.

Iltaa on istuttu lähes joka päivä, mutta pitkäksi ei ole päässyt venähtämään. Speksikaronkan jälkeinen olotila on vielä liian tuoreessa muistissa...

Täällä siis!

Kirjoitan tähän blogiin kokemuksiani elämästä ja opiskelusta Bochumissa. Vietän täällä siis kesälukukauden eli heinäkuun loppuun. Ensimmäisen postaukseni kirjoitin tiistai-iltana, joten tässä se näin jälkikäteen:

Alku aina hankalaa...

Pääsin hengissä tänne Bochumiin, luonnonkauniiseen Ruhriin eilen. Netin saan toimintaan ehkä huomenna, ehkä en. Eilinen säätö saapumisen kanssa meni hyvin, vaikka lähteminen ei kiinnostanut pätkääkään. Selviydyin kaikkine laukkuineni (yht. 35kg) Bochumin asemalle, jossa vastasssa oli paikallisen Erasmus Student Networkin edustaja. Jenny oli hakenut avaimet asuntooni ja hän opastikin minut kätevästi suoraan perille. Orientierungswoche oli alkanut jo sunnuntaina, joten kävin katsomassa maanantain iltaohjelman pikaisesti ja sainkin sieltä mukavan lippulappupaketin mukaani. Olisin niin mielelläni jutellut illalla mesessä kaikkien kanssa, mutta ainoastaan yliopiston sivut suostuivat aukenemaan.

Tänään, eli tiistaina, en millään meinannut jaksaa nousta sängystä ylös. Kielimuuri oli edellisenä iltana iskenyt kuin tuhat volttia, joten saksan puhuminen/puhumattomuus rasitti ankarasti. Lauseiden muodostaminen oli ”hieman” haastavaa. Menin kuitenkin ”EuroEckiin” katsomaan päivän ohjelmaa ja onnekseni törmäsin pariin brittityttöön. Sain siis keskustella auf englisch, vaikka he olisivatkin mieluummin puhuneet saksaa.

Luonnonkaunis kampusalue

Kun ensimmäisen kerran astuin kampukselle, suuni loksahti auki. ”Omstart, mitä vittua.” Kuvitelkaa Pasila+Merihaka+kunnianhimoinen arkkitehti pilvessä 60-luvulla. Keskellä betoninen ”simpukka”, jota ympäröi betoninen”laivasto”. Enpä tiennytkään tuon ihanna harmaan rakennusmateriaalin pystyvän tähän kaikkeen...myös sisustuksessa. Lisäksi koko paikka on katettu kivoilla kivilaatoilla, jotka lonksuvat kävellessä. Yliopistolla on siis 33000 opiskelijaa, joten paikan koon voi päätellä siitä. Huh. Kun saan kameran laitan jotain kuvia tästä Ruhrin helmestä. Voin kuvitella miten kesähelteellä betoni lämpenee kivasti...

Mursuna jälleen

Eksyimme Matin ja Kiian kanssa taloustieteiden mursujen orientaatiokurssille, koska joku oli vihjannut, että sieltä saisi hyvää tietoa kursseista. Koska olimme tulleet kohteliaasti kolme tuntia myöhässä, tutorit halusivat pitää meille privaattikertauksen. No, siinä sitten tutor kertoi kun vastasin opiskelevani kansista, että makro on sellaista missä on ”käyriä ja muuta”. Ilme muuttui hieman, kun korjasimme olevamme pääaineopiskelijoita... Ehkä siis hieman väärä paikka meille, mutta näinpä oikea rakennuksen minne mennä. (ja se ei ole mikään turha tieto).

Illalla kv-toimisto tarjosi Statdrallyn ja käveleminen tuotti tuskaa koko päivän jatkuneen ravaamisen takia. Myöhemmin vielä ESN:n BarCrowl jäi lyhyeksi liiallisen väsymyksen takia. Ja huomista klo 9:n ilmoittaumista ei myöskään kannata menettää krapulan takia.

Näin siis ensimmäiset päivät täällä vieraalla maalla. Tällä hetkellä eniten odotan matkaa Brysseliin jossain vaiheessa ja reissua Ikeaan toivottavasti hyvin pian, jotta saisin edes pari kattilaa/astiaa ruua laittamista varten.